Avoinna ympäri vuoden
UUNISAARI
uunisaari
kuvia 1 2 3 4

UUNISAARI…
Jykevät kalliot, mahtavat tervalepät ja meri antavat tuulahduksen suomalaisesta saaristolaistunnelmasta. Uunisaari on kaukana arjen kiireestä vaikka sijaitseekin aivan Helsingin keskustan läheisyydessä, merisataman edustalla, vain kolmen minuutin venematkan päässä Kaivopuiston rannasta. Talvisin saareen kuljetaan sinne rakennettua siltaa pitkin.

HISTORIA...
Uunisaarella on pitkät perinteet Helsinkiläisten vapaa-ajanviettopaikkana. 1800-1900-luvun vaihteessa saaressa sijaitsi maankuulu merikylpylä, johon saavuttiin sankoin joukoin virkistäytymään aina Pietarista saakka. Oma vetovoima on myös suojaisalla uimarannalla, missä kaupunkilaiset ovat jo yli 100-vuoden ajan saaneet nauttia aurinkoisista kesäpäivistä.

Uunisaaressa on ollut myös teollista tuotantoa, sen vanha punatiilinen päärakennus toimi aikoinaan vernissamaalitehtaana. Aikojen saatossatoiminta lakkautettiin ja rakennus jäi pitkiksi ajoiksi tyhjilleen, kunnes se vuonna 1998-99 museoviraston valvonnassa saneerattiin juhlakansan käyttöön. Nyt pieteetillä entisöidyssä rakennuksessa toimii ravintola ja kahvila sekä kolme tilaussaunaa.

UIMARANTA...
Uunisaaressa on kaupungin valvottu uimaranta. Maan vanhin uimaseura HSS (Helsingfors Simsällskap, perustettu 1887) on vastannut kesäisin rannan uimavalvonnasta ja saaren siisteydestä yhtäjaksoisesti vuodesta 1934 lähtien. Varsinainen uimaranta on hiekkaranta, jossa on laituri sekä kiipeilytelineitä, keinut ja liukumäki lapsille. Sen lisäksi Uunisaaressa on hienot kalliot, joilla voi ottaa aurinkoa ja joilta voi myös mennä uimaan. Uimarannan turvallisuudesta ja siisteydestä vastaa Helsingin kaupungin liikuntavirasto.

KAHVILA – RAVINTOLA – SAUNAT...
Kahvila-ravintolassa paistetaan itse croissantit sekä sämpylät ja valmistetaan maittavia aterioita. Saunat on rakennettu suomalaista saunaperinnettä kunnioittaen ja niiden löylyhuoneet lämpiävät tulisilla AITO-kiukailla, pukuhuoneisiin tarjoillaan saunamenu A-oikeuksin.

Uunisaaressa vapautuu! Tunnelma saaressa on heti aivan erilainenkuin mantereella. Ravintola Uunisaari tarjoaa hyvät puitteet erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen, kuten Yritysjuhlat, häät, syntymäpäivät, kokous- ja koulutustilaisuudet sekä saunaillat.

 
Dynamic Web Pages by Wilgo Media